YLE Suomen paras yritys sosiaalisessa mediassa
ke 11. tammikuuta 2012 09.55.00
Viestintään ja mediaan erikoistunut verkkojulkaisu Mediaviikko.fi on tutkinut Suomen 500 suurimman yrityksen käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Suomen parhaaksi sosiaalisen median käyttäjäksi rankkautui |YLE|. Asiasta julkaistiin tänään lehdistötiedote ja koko raportin saa tilattua Mediaviikolta.
Mediaviikko tuottaa indeksiä jatkossa tietyin väliajoin, jolloin yritysten sosiaalisen median käytön kehittymisestä julkaistaan kaavio. Kanavista tarkastelussa ovat mukana Facebook, Twitter, YouTube ja hakukonenäkyvyyden osalta Google. Tämä valinta vahvistaa meidänkin näkemystä Suomen sosiaalisesta mediasta ja sen merkittävimmistä kanavista. Nimittäin myös SoMeMonitor on valinnut Facebookin, Twitterin ja YouTuben sosiaalisen median seurannan piiriin. Lisäksi mukana on keskustelupalstoja. Blogit on myös mahdollista saada mukaan Webnewsmonitorin kautta.
Mielenkiinnolla odotamme Mediaviikon seuraavaa selvitystä. Säilyttääkö YLE ensimmäisen sijoituksen ja näemmekö suuria tiputuksia tai nousuja joidenkin yritysten osalta? Varmaa on ainakin se, että sosiaalisessa mediassa pitkällä tähtäimellä menestyminen vaatii seurantaa, mittaamista ja oikein asetettuja tavoitteita. Näissä asioissa Me voimme olla avuksi.
Harri
@harrirauhanummi
040 525 6261

